TENORISSIMO


”Kaksi tenoria on enemmän kuin kahden tenorin summa”
Tenorit Reijo Ikonen ja Lasse Riutamaa kokeilivat duolaulua eräässä syntymäpäiväkonsertissa marraskuussa 2008.  Kokeilu osoittautuikin menestykseksi ja konserttikutsuja ilmaantui nopeasti kymmeniä eri puolille Suomea, Kanadaa ja Floridaa. Kokoonpano vakiintui ja se esiintyi ahkerasti vuoden 2009 aikana täyttäen salit tyytyväisistä kuulijoista.
Tänä päivänä Tenorissimo on yksi suosituimmista kokoonpanoista klassisen kirkkomusiikin alueella Suomessa.
Debyyttilevy "Tenorissimo" ilmestyi syksyllä 2009. Tenorissimokokoonpano sai 2010 Suomen kulttuurirahaston apurahan konserttien järjestämiseksi Yhdysvalloissa.
Vuoden 2011 alusta kokoonpanoon on tullut mukaan tenori Pekka Itkonen joka vuorottelee konserteissa Lasse Riutamaan kanssa Reijo Ikosen duo parina.

Sankaritenorien ääni on koskettanut kuulijoita aina Caruson ajoista lähtien.
Kukapa ei tunnistaisi napolilaissävelmiä, kuten O sole mio tai Torna a Sorrento,
puhumattakaan Jussi Björlingin legendaarista tulkintaa laulusta "O Helga natt"

Tenorissimo on duokokoonpano, joka jatkaa esikuviensa jaloja perinteitä
lisäten siihen nykyisyyden uusia aineksia. Ohjelmistomme on laaja ulottuen  kirkkomusiikin helmistä
italialaisiin viihdesävelmiin.  Säestyskokoonpano esittää konserteissamme instrumentaalisia välipaloja.
Kokoonpanossa soittavat seuraavat muusikot: Matti Pesonen (urut), Jussi Makkonen (sello)  ja Ulla-Stina Uusitalo-Ikonen (harppu).
Tenoreiden yhteistyö on ollut luonteva ratkaisu pitkän ja kollegiaalisen ystävyyden tuloksena. Tenorit ovat pitkän linjan muusikoita ja ovat esiintyneet laajasti laulumusiikin eri sektoreilla. Kokoonpanoissa yhdistyy kokemus ja laulajien äänenvärien kirjo kokonaisuudeksi, jossa molemmilla on solistinen ote ja toisaalta mukaan tulee yhtyelaulun harmonia.

Nimi ”Tenorissimo” on tietoinen valinta.  Se viittaa otsikossa olevaan sanontaan ja ilmaisee sen, että kahdessa laulajassa yhteistyö tiivistyy ja lopputulos on ”erittäin tenoraalista”, kuten tämä superlatiivissa oleva ilmaisu toteaa.

Tenorissimon kotisivut